Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
----
Kirjoittaja
Nuoren miehen kamppailua alkoholia vastaan.
-----
[ Olen alkoholisti! ]
10.05.2010 - 17:14

Vaikka ketään ei sitä uskoisi eikä ketään kiinnostaisi, niin elossa ollaan!!!! =)

10.11.2007 - 19:00
..tuli, oli ja meni. En selvinnyt tilaisuudesta ilman taskumattia. Pakko oli aina välillä käydä pullolla ottamassa huikkaa. En tiedä, että huomasiko ketään sukulaisista sitä, mutta olo oli kuitenkin hieman rauhallisempi itsellä. Siunaustilaisuudessa sain hillittömän itkukohtauksen ja se jatkui lähes koko toimituksen ajan. Kantajaksi minusta ei ollut (vaikka alunperin piti) vaan sukulaismies otti homman puolestani haltuun. Räntää tuli taivaan täydeltä ja se loi vielä lisää synkkyyttä tunnelmaan. Nyt yritän rauhoittua ja ottaa pari lasia viiniä. Jos sitten ensi viikosta taas yrittäisi tehdä jotain alkoholiongelman suhteen.
09.11.2007 - 16:41
Blogissani on ollut hiljaista viime ajat. Isäni kuoli tapaturmaisesti kaksi viikkoa sitten. Huomenna on hautajaiset ja sitten sunnuntaina isänpäivä. Pitääköhän hankittu lahja sitten viedä sunnuntaina haudalle. Pää on ihan sekaisin kaikesta. Koitan palata pian linjoille.
20.10.2007 - 18:40

Laitetaan hyvät ihmiset DNA boikottiin.. lupasivat kahden viikon sisällä avata nettiliittymäni. Meni "hiukan" kauemmin ja voi sitä riemua, kun yhteydet pelasivat taas - mutta vaan kaksi päivää! Sitten alkoi taas uusi pimento ja odottaminen. Lupasivat, että tämän viikon alussa taas toimii. Kuinkas se alkuviikko kummasti venähtikään tänne loppuviikkoon. Olisiko yhteydet kunnossa vieläkään, jos en olisi soittanut kiukkuista puhelua asiakastukeen. Kummasti lähti taas asiat rullaamaan Paljon on aikaa viimeisimmästä kirjoituksesta, mutta aim online ögen. Viikkoihin on mahtunut mm. viinaa, naisia, miehiä ja vieroitusoireita. Kokonaan selvää päivää en ole varmasti nähnyt.

Hommat lähti taas luisumaan kohti alamäkeä, kun työt elokuun lopussa päättyivät. Päivärytmi muuttui taas vanhaksi eli aamulla kaljaa, päivällä kaljaa, illalla kaljaa. Välillä myös yöllä kaljaa, jotta saisi pahimmat aamutärinät siirrettyä kauemmaksi. Villejä baari-iltoja, kamalia naisia ja morkkista. Siinä lyhyesti referoituna viimeaikainen elämä. Nyt olen lähdössä kaverin luo naapurikaupunkiin, joten on oletettavaa, että sama meno jatkuu.

Kurko grape-ananas on muuten mainio krapulajuoma. Palailen astialle pian: ehkä jo huomenissa.

22.09.2007 - 19:56
Moroo! Olen ollut nettipimennossa jo jonkin aikaa. Kaverilta laitoin tämän bloggauksen. Kirjottelen lisää kun yhteydet palaa. Pepille terveisiä =) Kuunnelkaa Jopea.. hyvä biisi. Palataan taas asiaan heti kun vehkeet toimii (siis noi ATK-vehkeet).
24.08.2007 - 20:05
.. keittoa ottamaan. Vittuilivat töissä katkosta koko ajan saatana. Pyydettiin kaljalle ja minä lupasin lähteä, vaikka tiedän et se on vaan pahaksi. Mutta mitä sillä väliä on, kun elämme täällä vaan sen yhden ainoan kerran. Aion tänään saada pillua jostain. Isken vaikka baarin rumimman neidon kunhan pääsen kärkeäni kastamaan oikeaan naiseen! Nyt on jo känni päällä, joten veikkaan että yritys ei toimi. Sitten tulen kotiin katsomaan aikuisviihdettä ja annan intohimon valua paperille. Mutta nyt kaljaa koneeseen!
23.08.2007 - 21:59
.. muuta kuin järki päässä. Nyt on ollut vähän aikaa blogissa hiljaista, kun olen ollut kolmen päivän ajan terveyskeskuksen vuodeosastolla "juomassa mehua" pappojen ja mummojen ja muiden kuolevien joukossa. Niinhän siinä sitten kävi, että tuli juotua liikaa kaljaa päivää ennen veri- ja maksakokeita. Menin aamupäivällä yhdentoista aikaan kokeisiin ja neljältä päivällä lääkäri jo soitti, että pitäis tulla käymään vastaanotolla. Minähän menin (olin ottanut jo yhden oluen ennen sitä). Ensimmäisenä tuli suuhun alkometri, joka näytti 0,25 promillea. Lääkäri siitä sitten vähän hiiltyi ja saarnasi Kallelle oikein kunnolla. Eipä tämä nyt ollut pääasia, vaan se, että maksa-arvot ovat taas nousseet eikä lääkäri usko minun raitistuvan ilman katkoa. No eihän meidän paikkakunnalla kunnon katkaisuhoitoa ole, joten minut laitettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle 12 hengen huoneeseen, jossa oli lisäkseni toinen katkolle laitettu. Loput "tyypit" olivatkin sitten niitä, jotka olivat tulleet osastolle kuolemaan. Koko aikana, jonka osastolla vietin, kuoli yksi mummo, joka asui viereisessä sängyssä. Hoitajat tulivat tekemään aamuherätystä, mutta jostain syystä Virtasen rouva ei enää herännytkään. Vähän aikaa siinä hoitajat asiaa tutkiskelivat, vetivät peiton tuon langanlaihan muorin päälle ja lähtivät kärräämään häntä jonnekin kylmiöön. Lounaalla oli ruokana lihamureketta, joten se mummon kohtalo jäi hiukan askarruttamaan. Kaikenkaikkiaan päivät oli täyttä helvettiä verikokeineen ja tutkimuksineen. Odottamista, odottamista ja ODOTTAMISTA. Mitään lääkitystä eivät antaneet (paitsi alkuun yhden pamin). Sanoivat vaan, että käytävällä on jääkaappi, josta löytyy kylmää mehua ja vettä.. ja jos ei itse kykene hakemaan, niin pyydettiin soittamaan kelloa. Enpä muista, koska viimeksi olen niin paljon mehua juonut. Suuta kun pakkasi koko ajan kuivaamaan. Sen toisen juopon kanssa käytiin pari kertaa kanttiinissa ja tupakalla. Meillä oli lähes täydellinen osastoltapoistumiskielto, jottei mentäisi minnekään ryyppäämään. Ensimmäisen päivän kusin ihan ruskeaa kusta, johon hoitajatäti sanoi, että on munuaiset olleet myös tosi kovilla. Kyllä se kusen värikin siitä sitten vähitellen muuttui. Ihmettelen sitä, että miksi hoitoaika oli niin lyhyt?? Olen taas kiltisti kotona ja jääkaapissa on kaljaa, joista olen kaksi juonut. Työnantajan kanssa kun juteltiin, niin se sanoi, ettei maksa palkkaa poissaoloajaltani, mutta lupasi maksaa sairaalalaskun, joka on 22ex3=66e. Tyydyn siihen, sillä olenhan ongelmani itse aiheuttanut. Nyt on pakko yrittää mennä nukkumaan, jotta huomenna jaksaisi taas töitä. Niin... ja siitä minun ja sen tapaamani tytön jutusta ei tullut yhtään mitään, sillä tyttö oli täys happopää.. kuten ehkä minäkin. Kertoilen lisää myöhemmin minun ja sen toisen juopon keskusteluista.
15.08.2007 - 00:49
..täällä päin oli hirveän kuuma ilma iltapäivällä ja lähdin kaverin kanssa terassille tarkoituksenani ottaa korkeintaan yksi lonkero. Auton kanssa lähdin vielä liikkeelle, jotta ei tulisi enempää sorruttua. Paikalle tuli pari tuttua ja sitten vielä jonkin ajan päästä lisää tuttuja. Lonkeroita ja kaljoja tulikin sitten nautittua vähän liiankin kanssa. Illan viiletessä siirryimme sisälle ja siellä oli taas lisää tuttuja. Olut virtasi ja nauru raikui. Tulipa pariin mukavaan neitoonkin tutustuttua. Auto jäi ravintolan parkkipaikalle ja Kalle meni taksilla kotiin. Mitenkäs sitä huomenna mahtaa taas käydä töiden kanssa. Yritän urheasti sotkea matkan pyörällä ja hakea auton töistä päästyä. Mukavaa kyllä koko illan oli, mutta nyt kun pääsin kotiin, niin iski morkkis. Perkele, kun se juomatta oleminen on sitten vaikeaa. (Ps. Huomenna on sitten "treffit" toisen neidon kanssa. Siitä sitten lisää, jos jotain kirjoitettavaa tulee.)
12.08.2007 - 19:52
Suussa on koko ajan kuolaa ja mielessä pyörii vaan kylmä kalja. Jääkaapissa on muutama tölkkiä, joten taidan antaa himolle periksi ja juoda yhden.... ...tai sitten ne kaikki kolme. Kauhea panetus on myös päällä, siihen ei se kaljakaan auta. Paikkakunnalta löytyisi myös "huoratalo", joten rahalla voisi sitä lempeä saada. Tai sitten otan vaan kiltisti ohjakset omiin käsiini. Kyllä se elämä sitten osaa joskus olla vaikeeta.
11.08.2007 - 00:06

.. joka turhat toiveet sisältä syö. Ei helli, vaan korville lyö, tää on tuhansien toiveiden yö. Eli sama juttu suomeksi kerrottuna. Mulla oli tänään senssit yhden "vanhan kaverin" kanssa, mutta vituiksihan se meni. Ehkä meille lienee sitten kuitenkin parempi se, että ollaan sitten vaan kavereita.

Eksyin taas Irwinin pariin ja tässä vähän ennen hänen kuolemaansa tekemä biisi:

Tumma virta

niin monta virtaa on jäänyt taa,
ja monta vielä on seilattavaa.
Joskus tyyntä ja joskus niin myrskyisää,
on täytynyt ylittää.
Yksi virta vielä on edessä,
joka kerran ylitetään.
Ja sen virran tummassa vedessä,
koko menneen elämän nään.

Sitä itse ei joudu ees soutamaan,
vasta rannalta tullaan noutamaan.
Yksi virta vielä on edessä,
joka kerran ylitetään.

Ei päivää ennalta tietää saa,
ei edes taivalta kuljettavaa.
Mutta kerran sen rannalle päättyy tie,
ja ylitse matka vie.
Yksi virta vielä on edessä,
joka kerran ylitetään.
Ja sen virran tummassa vedessä,
koko menneen elämän nään.

Sitä itse ei joudu ees soutamaan,
vasta rannalta tullaan noutamaan.
Yksi virta vielä on edessä,
joka kerran ylitetään.

Sen rantaan lapsesta kuljetaan,
se kuohuu vaikka ei huomatakkaa.
Kaikki murheet ja riemut sen pintaan jää,
ja mennyttä elämää.
Yksi virta vielä on edessä joka kerran ylitetään.
ja sen virran tummassa vedessä.
Koko menneen elämän nään.

Sitä itse ei joudu ees soutamaan,
vasta rannalta tullaan noutamaan.
Yksi virta vielä on edessä,
joka kerran ylitetään.
Sitä itse ei joudu ees soutamaan,
vasta rannalta tullaan noutamaan.
Yksi virta vielä on edessä,
joka kerran ylitetään.

Sama löytyy myös YTsta:  Tumma virta.

10.08.2007 - 13:13

Lääkkeet tekee olon jollain tavalla höpöksi. Pillerit siis olivat jotain mahalääkettä (jolla myös katarria hoidetaan), B1-vitamiinia ja bentsodiatsepiinia (jolla vapinoihin ja mieleen rauhoittava vaikutus). Olo on kyllä tällä hetkellä aika rentoutunut ja rauhallinen, mutta mielessä pyörii aika ajoin kysymys siitä, että haluanko tuhota maksani lääkkeillä vai alkoholilla. Sitä antabusasiaa olen netistä tutkaillut ja siinä tuntuu olevan ihmisillä aika eriäviä mielipiteitä. Antabus on hyvä, jos tietää juomisensa syyn ja haluaa lopettaa, mutta minä kun en saatana sentään tiedä, miksi se pullo huulille aina eksyy. Jos minulle annettaisiin Antabusta, niin söisinkö kiltisti pillerit vai joisinko mieluummin kaljaa?! Vai tekisinkö molemmat asiat samaan aikaan? Antabuksesta tulee kuulemma ihan helvetin huono olo, jos viinaa ottaa vähänkin. Jos jollakin lukijalla sattuu olemaan omakohtaisi kokemuksia Antabuksesta, niin kertokaa nyt ihmeessä ja valaiskaa tämän ukon päätä!?! Kannattaako kokeilla vai ei??

edit. olo on koko ajan vähän hassu. Olen istunut päivän koneen takana ja välillä käynyt nukkumassa. Tässä muutamia hyviä biisejä yms. youtubesta, joita olen tänään katsellut:

Jouni Hynynen - Ihmisen ikävä toisen luo

Rölli - Robotti Ruttunen

Elokuvasta Vapaa Duunari - Kaikki Irwin kohtaukset

The Simpsons -Barneys movie

Martti Servo & Napander - Yleiskaava eduskunta

Simpsonit -Pontikkaa

Hyvää illanjatkoa kyseisten pätkien parissa.

 

10.08.2007 - 08:58
..ja lääkkeet on nyt vieressä odottamassa...sillä aikani oli tänään kahdeksalta. Ensimmäinen toimenpide lääkärillä oli puhallutus. Ei nyt sitten mittari suostunut liikkumaan mihinkään suuntaan. Puhallutti vielä varmuudeksi uudestaankin. Johtuu ton mittarin liikkumattomuus pitkälti siitä, että en eilen illalla olutta ottanut. Ajattelin, että jos tonne pöhnässä menee, niin lähettävät heti jonnekin laitokseen katkolle. Tarkoituksenani oli kuitenkin päästä avohoidon piiriin. Lääkäri (joka oli nuorehko nainen) tutki sairaalapapereitani ja oli hivenen huolissaan maksa-arvoista. Siinä sitten aikansa pähkäiltyään ja asioita minulta kyseltyään hän päätti, että antaa kolmeksi päiväksi lääkkeet. Sen jälkeen menen uudelleen hänen luokseen ja mahdollisesta jatkosta keskustellaan. Lääkityksessä oli B-vitamiinivalmistetta, vatsalääkkeitä ja jotain vapinaa yms. rauhoittavia lääkkeitä. Meinasi tuo lääkäri vielä sitä, että antabuksen käyttöönotto voisi myös olla mahdollista. Kunhan nyt sitten pystyisin vaan olemaan viikonlopun yli juomatta. Aion seuraavaksi heittää hieman nappia naamaan ja seurailen, että mitä tapahtuu. Raportoin lisää, kunhan pääsen jyvälle näistä lääkkeistä.
04.08.2007 - 17:26
..Viikonloput voisi lailla kieltää. Hyvä syy vetää kännit -ei mitään muuta. Kävin eilen kaupassa töiden jälkeen ostamassa viikonlopun ruoat+muut hömpötykset.Kaupassa oli tarjouksena 24-pakki Lapin Kultaa VAIN 13,90 EUROA! No kun muutkin niitä tuntui kärryihinsä lappaavan, joten otin minäkin sitten yhden pakin. Tuli sitten juotua koko rahan edestä. Heräsin vasta tunti sitten ja olo on hyvin krapulainen. Onneksi nostavat kaljan verotusta. Vaikka 10% on kyllä liian vähän.. voinhan minä sen 15 euron pakinkin ostaa eikä missään kirpaise.
01.08.2007 - 18:04
Kävin sitten siellä päihdeklinikalla. Totisesti voin sanoa, että vain KÄVIN. Täti kyseli kovasti juomisistani yms. ja kirjasi taustojani ylös. Kertoipa sitten vielä, että ainoa lääkäri (joka voi jatkotoimenpiteistä ja lääkityksistä päättää) on vielä viikon lomalla. Ei siinä sitten muuta kun varattiin aika lääkärille ja käskettiin olemaan juomatta.. onpa helppoa. Tosin siitä AA:sta täti myös kertoi ja kehotti vain rohkeasti menemään kokoukseen. Antoipa myös minulle lappusen paikoista, ajoista ja yhteyshenkilöistä, joilta voisi sitten lisää kysyä. Oli kaiken kaikkiaan aika laiha reissu, mutta josko sinne AA:han edes muutama kertaa uskaltautuisin, jotta näkisin onko siitä henkilökohtaisesti minulle mitään apua. Odottelen nyt sitten kiltisti ensi viikkoon, jotta pääsen lekurin kanssa juttusille. Mitenköhän nuo maksa-arvot mahtaa vaikuttaa lääkkeiden saantiin? Uskaltaako lääkäri antaa lääkkeitä, kun arvot on jo valmiiksi korkeat.. ja eikös ne lääkkeet vielä pahenna asiaa. Osaako kukaan sanoa tähän mitään?
31.07.2007 - 20:40

...korkeasaareen, korkeasaareen, korkeasaareen, huomenna mennään korkeasaareen koko päiväksi. Näin laulettiin jossain lastenlaulussa aikanaan. Huomenna ei mennä korkeasaareen vaan vierailemaan paikallisella päihdeklinikalla. Olin tänään vielä puhelimitse yhteydessä johonkin mukavaan tätiin siellä ja hän kertoi minulle, että avohoito tullee olemaan todennäköinen kohdallani. Saanen siis jotain lääkkeitä mukaani ja käyn sitten kontrollissa aina sovittuina aikoina. Kuulostaapa helpolta, mutta sitä se ei ole. Kyllä tässä on jo monta päivää taisteltu viinanpirua vastaan, joskus hyvällä, toisinaan vähän huonommalla menestyksellä. Muutamia oluita on tullut juotua, mutta ei mitään kunnon kännejä... ihan jo pelkästään sen vuoksi, että haluan pitää työni, nyt kun sellainen on. Luin juuri Iltalehden artikkelin, jossa kerrottiin tämän ajankohdan olevan hyvin kiireistä aikaa päihdeklinikoilla, kun monella on jäänyt lomaputki päälle. Saapa nähdä montako tuttua siellä sitten istuskelee omaa vuoroaan odottamassa =) Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotta jaksaa huomenna taas töissä... ja sitten siellä pelottavalla klinikalla.

29.07.2007 - 16:03
Kommenttiosastolla on käyty paljon keskustelua AA:n sopivuudesta tai sopimattomuudesta ryyppyputken katkaisemiseksi ja alkoholistin raittiiksi saamiseksi. Mulla ei itselläni ole -vielä kokemusta kyseisestä  "salaseurasta", mutta kohta on. Otin sitten loppujen lopuksi puhelimen kouraan ja soitin paikalliselle päihdeklinikalle. Kerroin ongelmastani ja minulle varattin aika sinne ensi viikolla (siitä sitten lisää myöhemmin). Suosittelivat klinikalla ottamaan myös yhteyden paikalliseen AA-kerhoon, jos tuntuu siltä, että ryhmäterapia voisi auttaa. Antoivat minulle ajat ja osoitteet, joissa kokoukset ovat. Selvittelin vielä tarkemmin asiaa netin kautta ja päätin, että alkuviikolla menen kokoukseen. Jos se ei minulle mitään anna, niin ei se varmaan myös otakkaan.. joten rohkeasti yritän suunnata kulkuni tuota mystistä klubia kohti =) Vielä olen jäävi sanomaan mitään toimivuudesta kohdallani, mutta ainakin meinaan yrittää. Jos tulee heti paskan maku suuhun niin eipä tarvi toista kertaa mennä. Siinä hommassa on se hyvä puoli, että jos ei juttu toimi, niin voi aina lopettaa ja yrittää raitistumista muilla keinoilla.
25.07.2007 - 20:18
.. on ollut jo lapsesta asti Irwin Goodman. Liekö sieltä asti peruja kiinnostus alkoholia ja renttuelämää kohtaan. Tiedä häntä, mutta mielestäni hyviä kappaleita on mies apuvoimineen saanut tehtailtua. Youtubeen oli tullut viime käynnin jälkeen paljon uusia Irwinin kappaleita, joista tämä Pilsneripusu on tällä hetkellä suosikkini. Täytyy katsoa, että mitä muuta mukavaa sieltä löytyykään. Tänään en ole ottanut yhtään olutta, joten saan olla edes hiukan tyytyväinen itseeni.
22.07.2007 - 15:39
Miksi ihminen haluaa tietoisesti aiheuttaa kärsimystä itselleen? Onko silloin vika korvien välissä vai jossain muualla? Tänään en ole yhtään korjaajaa ottanut, joten olo on melkoisen hirveä. Enkä edes meinaa ottaa, sillä huomenna on taas työpäivä. AA-kerho ei tunnu lainkaan mulle sopivalta vaihtoehdolta. Onko sulla EX-juova, nykyinen raitis hyviä viinkkejä siihen, että miksi mieluummin AA, kuin taistelu itsensä kanssa? Kynnys hakea apua on melkoisen korkea.
21.07.2007 - 23:41
..ja siksi täällä taas mesoan. Perjantai-iltana työkaveri (toinen niiistä) soitteli ja pyysi heille saunomaan ja kalastelemaan. Hän tietää hyvin ongelmani alkoholin suhteen, mutta oli siltikin hommannut jääkaapin täyteen toinen toistaan houkuttelevampia juomia. Ajatteli ja kuvittelin, että voin ottaa muutama lonkeroa/ siideriä/ olutta ilman mitään seurauksia, mutta taas.. tieskö monennenko kerran petin vain itseäni. Otin ensimmäisen, toisen, kolmannen, neljännen, viidennen... kunnes alkoi jo muisti pätkimään. Tiedän vain sen, että saunottu ja uitu on ja hauskaa on ollut. Lauantaina aamulla sitten yksi korjaaja päälle ja itselle lupaus siitä, että ei sitten enempää. Kun krapulatila kävi liian sietämättömäksi, kaivoin kätköistäni skumppapullon ja vedin sen naamariin. Tässä sitä istun lievässä laskuhumalassa peläten huomista päivää. Onneksi maanantaina on taas töitä, jottei tarvi miettiä alkoholia laisinkaan.
07.07.2007 - 16:02
Juhannus oli, tuli ja meni. Pystyin olemaan pelättyä pienemmällä alkoholimäärällä ja olin siitä melkoisen ylpeä. Syy siihen, miksi tässä blogissa on hiljaista, on se, että sain töitä. Työpäivät ovat vaan kuusituntisia eikä palkkakaan ole kovin hyvä, mutta tämä tarkoittaa sitä, että elämässä on muutakin sisältöä kuin pelkkä kaljan lipittäminen. Työ, jossa olen, on fyysisesti rankkaa. Onneksi työpaikalla tiedetään alkoholiongelmastani eikä minua ole näin ollen pistetty tekemään raskaimpia töitä. Työkaverit (joita on koko firmassa jopa kaksi) ovat yrittäneet kannustaa minua ja ovat luvanneet, että eivät ainakaan minua kaljalle pyydä :) Olen heidän kanssa asiasta vakavasti keskustellut ja kertonut, että välillä repsahduksia tulee, mutta tarkoitus on vielä joku päivä olla täysin viinaton mies. Tosiaan, juomamääräni ovat vähentyneet huomattavasti, mutta vastaavasti krapula, kun on juonut, on paljon pahempi. Kai elimistökin on sitä mieltä, että ei saisi mitään ottaa. Parempaan päin näyttäisi olevan menossa. Tosin työsuhteeni kestää vain elokuun loppuun ja sen jälkeen ollaan taas tyhjän päällä. Saa nähdä, mitä siitä sitten seuraa. Olen viime aikoina harvemmin blogissa vieraillut, joten nyt annan kiitokseni kaikille, ketkä ovat kommentoineet ja näin ollen osaltaan luoneet uskoa ja toivoa parempaan. Kiitos siitä!